Spokesman toimii asiakkaiden kumppanina sekä talousviestinnän suunnittelussa että toteutuksessa. Analysoimme sisäisen ja ulkoisen talousviestinnän ja sen välineiden kehittämistarpeet, teemme kehittämissuunnitelmat ja autamme asiakasta suunnitelmien toteuttamisessa. Toimimme neuvonantajana myös yritys- ja rahoitusjärjestelyihin liittyvissä hankkeissa, ja suunnittelemme ja toteutamme pääomamarkkinoille suunnattuja markkinointikampanjoita listautumisten ja emissioiden yhteydessä. Yritysten saneeraustilanteissa sisäisen viestinnän tiimimme suunnittelee viestinnän toteutuksen muutostilanteiden hallitsemiseksi.
Kenelle?
Monipuoliseen asiakaskuntaamme kuuluu pörssiyrityksiä, listaamattomia yhtiöitä, liikelaitoksia ja julkisen sektorin organisaatioita. Asiakkaina on sekä suomalaisia kansainvälisesti toimivia yhtiöitä, että ulkomaisten yhtiöiden Suomessa toimivia tytäryhtiöitä. Asiakasyrityksistä suurimmat ovat maailmanluokan globaaleja yrityksiä ja pienimmät kasvuhakuisia pk-yrityksiä. Yhteistä kaikille asiakkaillemme on käsitys viestinnän keskeisestä tehtävästä luotaessa menestystä.
Miten?
Palveluidemme laatu perustuu luottamukselliseen yhteistyöhön asiakkaidemme kanssa. Tähtäämme aina pitkäjänteiseen kumppanuussuhteeseen, ja tiimimme kykenee sopeutumaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Tunnemme pääomamarkkinoiden toiminnan sekä eri kohde- ja sidosryhmien tiedontarpeet. Ymmärrämme talousviestinnän erityisluonteen osana yrityksen ja organisaation muuta viestintää.
Kuka?
Asiantuntijoillamme on vankka kokemus talousviestinnän määrätietoisesta kehittämisestä ja vaativien hankkeiden läpiviennistä sekä Suomessa että ulkomailla. Kokoamme asiantuntijatiimeihin asiakkaan tarpeen mukaisen osaamisen sovitun työnjaon pohjalta.